Päivitys: Levy pitäis tulla painosta ens viikolla!!! Mikäli saksalaiset ei tyri jotain siellä painopajalla.
Päivät 7 & 8 Imatralla
Takaisin muistelojen maailmaan
Kiire tuli torstai-iltana studiossa. Antti oli kuitenkin mies paikallaan ja kiekas viisi biisiä viidessä tunnissa. Toni poltti biisit cd:lle ja me vietäis levy Imatralle, jossa Miitri iskee levyn studion masiinaan. Lähtö on klo 18 ja Antti kuskina. Varaan matkaevääksi olutta ja Timppi tekee samoin. En uskalla kuitenkaan sihauttaa yhtään tölliä ennen matkan alkua, sillä Antilla saattaa iskeä väsy työpäivän päätteeksi. Silloin on itse hypättävä rattiin.
Timppi tulee meille vähän ennen kuutta ja Antti poimii meidät kyytiin sovittuun aikaan. Matka alkakoon. Antilla on kuitenkin hieman suru puserossa. Laulut eivät olleetkaan menneet edellisenä iltana ihan niin hyvin kuin luultiin. Kuunnellaan autossa levyä ja ollaan Timpin kanssa sitä mieltä, ettei siellä nyt ylitsepääsemättömiä epävireisyyksiä ole. Laulumäenmiestä kuitenkin harmittaa... Katsotaanpa Imatralla mitä on tehtävissä.
Matka menee joutuisasti ja uskallan itsekin avata ensimmäisen töllini Kouvolan kohdalla. Antti on skarppi kuski. Pysähdymme ainoastaa kerran täydentämään einesvarastoamme ja olemme Imatralla jo yhdeksän maissa. Fiilistelemme vähän aikaa tutun studion rentoutumistiloja. Otetaan muutamat oluet, pelataan parit biljardit ja katellaan Timpin hehkuttamaa stand-up komiikkaa (Louis CK) tietokoneelta. Antti ottaa vähemmän, koska krapulassa on kurja laulaa stemmoja.

Herään aamulla klo 9.00 tuttuun kahinaan. Miitri pyyhkii jalkansa eteisen mattoon. Oiskohan edellisen levyn sessioista jäänyt jotain traumoja tuosta äänestä. Ei muuta kuin unihiekat pois silmistä ja Miitriä tervehtimään. Miitri ottaa lämpimästi vastaan hymyillen ja kysyy kuulumiset:
- Mitä punkkari?
- Ei tässä mitään. Pitääpä käydä herättämässä Timppi ja Antti.
- Onks teitä taas kaikki punkkarit paikalla? Hieno meininki!
- No Pasi ja Ville ei päässy tulemaan.
- Hei. Mikä rimmaa Timpin kannsa?
- Villu.
Antti on pian jalkeilla ja valmis hoilaamaan. Timpin kanssa keskitytään aamupalan laittoon sillä välin kun Antti ja Miitri alkavat käydä biisejä läpi. Tarjoaapa Miitri vielä käyttöömme edellisen studioasiakkaan jättämät oluset. Maukas aamiainen.
Laulupuolella on kuin onkin sen verran häikkää ettei kaikkiin biiseihin pysty stemmoja laulamaan. On käynyt vielä niin, että Soittimia ja lauluja ei ole eritelty omille raidoilleen, joten lauluihin ei pysty edes tekemään korjauksia. On siis keskityttävä muutamaan kappaleeseen. Tämä osoittautuu ihan hyväksi asiaksi, sillä biiseissä on aika haastavat stemmaideat. Miitri keksii vielä Skeletons biisin mahatavan kaanonsketsin! Timpin kanssa käydään silloin tällöin tsekkaamassa tilannetta. Antti ja Miitri keskittyvät työhön.

Kaksi päivää vierähtää nopeasti ja tulos on kaikkia tyydyttävä, vaikka aluksi vähän pelotti. Timpin kanssa päästää toisena päivänä vähän huutamaan taustoja. Timpin debyytti levylaulajana. Niin ja Riitta Uosukainen käy kuvaamassa studiolla jonkun mainospätkän.
Saldo: Loistavat stemmat, mahtava kaanonsketsi, Riitta ja Topi, keikka huhtikuuksi Imatralla ja hyvä mieli. Uusi sessio Miitrin hoivissa sovitaan muutaman viikon päästä.